Riittämättömyys on peritty taakka – sinä voit katkaista ketjun

| elo 2, 2018

Kaikki nämä vuodet, aina samat ongelmat. En saa hetkeäkään rauhaa päässäni paasaavalta natsipäälliköltä, joka piiskaa minua huippusuorituksiin. Muuten en kelpaa enkä voi osoittaa olevani arvokas ihmisenä, saati sitten rakkauden arvoinen.

Riittämättömyys kalvaa rintaani öisin, kun koetan tavoitella lipsahtelevan saippuapalan lailla karkailevaa unta. Mietin tekemättömiä tehtäviä. Sanomattomia sanoja. Niitä kaikkia tunteita, joiden ilmaisua kukaan muu edes perheessäni ei pysty kannattelemaan. Sitä tyhjyydeksi naamioitunutta ahdistusta, joka raastinraudan pehmeydellä koskettaa sisimpäni herkkiä kudoksia tämän täydellisen tyynen ulkokuoren alla.

Sitä kaikkea rakkautta, jota en pysty osoittamaan. Koska olen niin vieraantunut siitä itsekin. Sekö se on, elämästäni puuttuva palanen?

Parisuhteethan ovat aina menneet pieleen. Aina on pitänyt taipua jotenkin mutkalle, jotta voisi edes hetken luulla, että kaikki on yhtä romanttista elokuvaa. Mutta kun en vaan luota. Totta puhuakseni, en ole koskaan luottanut siihen, että löytäisin jonkun, joka arvostaisi minua sellaisena kuin olen. Keskeneräisenä, virheellisenä. Minun on muututtava, oltava parempi ihminen. Ennen en ole valmis suhteeseen. Tai tähän elämään.

Mutta olen niin pohjattoman huono, etten tule koskaan kelpaamaan kellekään. On tämä masennus, on nämä riippuvuudet, nämä krempat ja sairaudet. En ikinä tule pääsemään siihen ihannekuvaan itsestäni, jolla on säännöllinen päivärytmi, säännölliset liikuntaharrastukset, säännölliset tulot saati sitten säännöllistä seksiä.

Olen monet kerrat yrittänyt parantaa tapani ja räpiköidä pinnalle vain huomatakseni, että jokin taas vetää minut jalasta alas, pohjamutiin asti.

Ehkä kyse ei ole pelkästään sinusta ja siitä, ettet ole yrittänyt tarpeeksi.

Se, mitä tänäkin päivänä olemme, on muovautunut pitkälti rakkaiden sukulaistemme geeniperimän, käytösmallien ja traumavaraston mukaan. Edelliset sukupolvet ovat tiedostamattaan lykänneet meille perinnöksi omat käsittelemättömät tunteensa ja ongelmansa. Psykoanalyytikko Pirkko Siltala kutsuu tätä ilmiötä taakkasiirtymäksi.

Kun olemme äidinmaidossa imeneet tietynlaiset totuudet siitä, että aina on rahat loppu ja muut ovat meitä vastaan ja tottuneet siihen, että henkisen tai fyysisen väkivallan uhka on kodin sisustuselementeistä se hallitsevin – sellaiselta pohjalta on haastavaa ja melkoisen epätodennäköistä kasvaa ilman kenenkään apua itsenäiseksi, oman arvonsa tuntevaksi tasapainoiseksi yksilöksi.

Vanhempamme ovat olleet meille parhaansa mukaan sellaisia vanhempia kuin heille on oltu. Heidän ja heitä edeltävien polvien arkea on varjostanut lama, sota, nälkä ja sairaudet – ehkä jopa kaikki yhtä aikaa. Olot ovat olleet vaikeat, ja se on pakottanut keskittymään ensisijaisesti selviytymiseen. Epävarmuus ruuan, lämmön ja rauhan riittävyydestä on pesiytynyt pysyvästi takaraivoon.

On pitänyt tehdä töitä ja antaa kaikkensa henkensä pitimiksi. Vähempi ei ole riittänyt.

Joskus sekään ei ole riittänyt.

Riittämättömyyden taakka siirtyy, kunnes sen tiedostaa ja käsittelee.

Fyysisesti tai henkisesti ylivoimaiset riittämättömyyden kokemukset – tai jopa niiden sarjat – ovat käsittelemättömänä jääneet kummittelemaan traumoiksi kehoon, mieleen ja tunteisiin. Traumoihin liittyvät tunnejäljethän eivät olosuhteista piittaa, kun ne pyrkivät yhä uudestaan ja uudestaan pintaan tullakseen kohdatuiksi ja voitetuiksi mitä erilaisimmissa tilanteissa.

Riittämättömyys nostaa päätään, kun vanhemmat kokevat, etteivät ole tarpeeksi hyviä vanhempia lapsilleen. Näissä tilanteissa riittämättömyyden perintö siirtyy sukupolvelta toiselle, kun tiedostamaton vanhempi alkaa syyllistää lasta omasta pahasta olostaan. Lapsi oppii nopeasti, ettei ole riittävän hyvä ja rakkauden arvoinen, jollei toimi oikein.

Eikä sekään aina riitä.

Ketju on saanut uuden lenkin ja riittämättömyys uuden kodin, jossa se hakee itselleen sopivan muodon.

Riittämättömyys roikkuu niskassamme, kun koemme itsemme huijareiksi unelmaduuneissamme. Riittämättömyys päättää puolestamme, ettei meillä ole varaa sellaiseen elämään kuin haluaisimme, vaikka säästötilimme pullistelisi paalua. Riittämättömyys saa meidät inhoamaan kehoamme ja ruoskii meitä liikuntaharrastusten ja dieettien pariin, joita inhoamme. Riittämättömyys estää meitä kokemasta ymmärretyksi tulemista ja aitoa läheisyyttä ihmissuhteissamme, kun pelkäämme ettemme voi tuoda esiin häpeällistä rikkinäisyyttämme.

Mutta mikä tämän pahan karkottaisi?

Riittämättömyys saa jo riittää!

Tiedän, että suvulta peritty taakka on mahdollista purkaa, vaikka se tapahtuisi kivi kerrallaan ja vaikka lähtökohdat näyttäisivät mahdottomilta. Se vaatii ponnistelua, piilotettujen kipukohtien tuomista päivänvaloon, monista omista toimimattomista käyttäytymismalleista ja jopa ihmissuhteista luopumista. Se on ollut kasvamista itsenäiseksi ja siksi aikuiseksi, joka pitää minusta huolta. Se on työtä, jota kovin moni täällä ei ole vielä edes tietoisesti aloittanut.

Sisäisen pellon kääntäminen on kuitenkin ollut elämäni arvokkain tehtävä. Uurastus on tuonut satoa ensin vähitellen, sitten enemmän. Elämääni on tullut vapautta. Elämääni on virrannut aivan uudenlaista hyväksyntää ja rakkautta. Olen ruvennut pitämään itsestäni. Voin valita aivan itse, missä haluan elää, mitä työtä tehdä ja keiden kanssa olla tekemisissä. Roikun enää harvoin tilanteissa miellyttääkseni ketään. Enkä enää tempaudu mukaan sukulaisteni rajoittuneisiin käytöskaavoihin ja tarinoihin vaan teen omat valintani.

(Tässä välissä voin tunnustaa, että mietin kyllä onko tämä blogiteksti riittävän hyvä. Koen, etten ole ikinä julkaissut mitään näin keskeneräisen tuntuista, joten sekin on eräänlainen osoitus siitä, että sisäinen perfektionisti on höllännyt otettaan ja kehitystä hyvään suuntaan on tapahtunut.)

Nykypäivänä meillä on tarjolla jos jonkinlaista terapiaa, menetelmiä ja tietoa siitä, miten henkisistä haavereista voi parantua. Hae siis tietoa ja etsi itsellesi sopiva auttaja! Riittämättömyyteen liittyvät traumat kun eivät parane itsestään, ei sivuuttamalla, vaikenemalla eikä edes muistinsa juomisella. Ne on kohdattava uudestaan turvallisessa ympäristössä.

Tässä kolme avainta, joiden avulla pääset paranemisen alkuun:

  1. Riittämättömyyteen liittyvien tarinoiden tiedostaminen on ensimmäinen avain. Rupea kuuntelemaan ajatuksiasi jo tänään. Kuuntele miten puhut itsestäsi, miten sukulaisesi puhuvat omista mahdollisuuksistaan, miten läheisesi kokevat elämänsä laadun?
  2. Toinen avain on riittämättömyyden tunteen tunnistaminen. Sinun ei tarvitse kuin huomata, milloin riittämättömyys tulee kyläilemään. Tee vaikka riittämättömyyspäiväkirja!
  3. Kolmas avain on sen hahmottaminen, että usein koemme riittämättömyyttä jonkun toisen henkilön suhteen. Olemme omaksuneet jonkun pahuksen penseän kriitikon äänen päässämme (joka lähestulkoon aina on lähisukulainen).

Seuraavassa kirjoituksessa jaan kolmanteen avaimeen liittyvän harjoituksen, joka konkreettisesti demonstroi, miten riittämättömyytemme on sidoksissa muihin ihmisiin. Sen avulla voit tunnistaa pääkoppaasi kiristävän lannistajan ja lepytellä hänet juuri sopivasti suunnatulla täsmäiskulla.

Löydät seuraavan artikkelin täältä: Riittämättömyydestä vapautumisen 3 läpimurtoa