Miksi vahva vetovoima tuo usein mukanaan isosti vaikeuksia?
Tiedät tunteen. Olet pelannut Tinderiä läpi ja rampannut treffeillä kyllästymiseen asti. Tai ehkä olet roikkunut baareissa kuuman kumppanin toivossa. Tai hakeutunut meditaatioryhmään, laatikkoviljelyskurssille ja salsatunneille tulevan puolisosi kuvat silmissäsi.
Ehkä olet käynyt mielessäsi läpi myös kaikki edes etäisesti kiinnostavat työkaverit.
Voi olla, että olet harkinnut jopa Pokémon Go:n asentamista, jotta voisit löytää leikkimielistä seuraa.
Ja vaikka olisit kuinka tavannut potentiaalisia partneriehdokkaita, se kaipaamasi kipinä on jäänyt loistamaan poissaolollaan.
Kunnes sitten, eräänä odottamattomana päivänä, joku räjäyttää sun maailman.
Valtaa ajatusten pilvilinnat.
Sytyttää hehkumaan sydämen sekä ylä- että alapään.
Koska se toinen tajuu sua, jopa ilman sanoja. Teillä klikkaa ja on juuri oikeenlaista kemiaa.
Intohimoa. Ihoa ja kosketusta. Paljonpuhuvia katseita. Pitkiä valvottuja öitä. Syväluotaavia keskusteluja. Yhteisiä innostuksia. Jaettua maailmantuskaa.
Tuntuu siltä, että olisit tullut kotiin. Tai että olisitte tunteneet jo aikaisemmin.
Tällaista syvää yhteyttä kuvaillaan usein sielunkumppanuudeksi. Sellaiseksi, joka ravitsee ja ravistelee sielua tavalla, jota et uskonut olevan olemassakaan – mutta josta silti vähän salaa haaveilit.
Mikään ei ole sen ihanampaa!
Mutta suurella rakkaudella on suuri hinta. Molempien kärsivällisyys ja myötätunto joutuvat koetukselle, kun ensimmäiset erimielisyydet rysähtävät romantiikan rantakallioille. Enkä tarkoita tässä nyt sitä, kun toinen jättää likaiset sukkansa väärään paikkaan. Vaan sitä, kun toinen epäsäännöllisellä kommunikoinnillaan saa sinut tuntemaan mittasuhteetonta hylätyksitulemisen pelkoa. Tai sitä, kun alkuhuuman imelä symbioosi jääkin toisella osapuolella päälle, ja huomaat olevasi loukussa ilman omaa aikaa ja tilaa.
Tai sitä, miten toinen saa sinut toistuvasti tuntemaan itsesi syvästi riittämättömäksi, pieneksi ja huonoksi.
Ja se tuntuu ihan tosi kurjalta. Kun äsken vielä kirmasitte yhdessä korkeilla rakkauden kukkuloilla, pudotus pohjalle tekee rumaa jälkeä. Mutta toivo paremmasta huomisesta ja ennenkokemattoman upeasta rakkaudesta saa jatkamaan, nousemaan ja putoamaan yhä uudestaan.
Tämä koko kuvio ei tapahdu ihan vain sattumalta.
Selityksiä voi hakea tähdistä, edellisistä elämistä ja sieluntehtävistä. Tai sitten varhaisten kiintymyssuhteiden psykologiasta. Voi olla, että nuo kaikki teoriat pitävät paikkansa. Psykologia on näistä itselleni tutuin kenttä, joten kerron nyt sen näkökulmasta, mistä nämä räiskyvät lemmenleimahdukset saavat alkunsa.
Vaikean rakkauden malli kumpuaa varhaislapsuudesta
Ensimmäinen malli rakkaudelle saadaan mistäpä muualtakaan kuin kotoa. Jos vanhempasi ovat olleet läsnä silloin kun olet heitä tarvinnut, hoivanneet ja paijanneet sinua, asettaneet rakastavat rajat ja antaneet sinun ilmaista tunteitasi, sinulle on jaettu poikkeuksellisen hyvät kortit tulevaisuuden parisuhdepeliä ajatellen.
Vaikuttaa kuitenkin olevan jopa yleisempää (mm. käsittelemättömien taakkasiirtymien tähden), että rakkaudellisen ja turvallisen kotiympäristön nurkissa on asunut muitakin vallitsevia ja ei-niin-toivottuja tunnetiloja.
Ankaruutta. Välinpitämättömyyttä. Taloudellista epävarmuutta. Riippuvuuksia. Kontrollointia. Tunteiden tukahduttamista. Ja jopa väkivallan uhkaa.
Nämä kaikki jättävät omalaatuisen jälkensä siihen, miten pienen lapsen käsitys rakkaudesta kehkeytyy. Lapsen tiedostamaton mieli liittää ensimmäisiin kiintymyssuhteisiin kuuluvat vaikeudet saumattomaksi osaksi sitä, mikä kuuluu rakkauteen ja turvaan. Ja vaikka tuo vinksahtanut rakkauden malli olisikin kaikkea muuta kuin pieni ja avuton lapsi tarvitsisi kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi – se on se ainut malli, jonka hän on rakkaudesta saanut.
Näin ollen sellainen tasaisen turvallinen ja lempeä arki huomaavaisen kumppanin kanssa voi tuntua haastavammista oloista kotoisin olevista aikuisista lapsista tylsältä ja intohimottomalta.
Vetovoima roihahtaa täyteen liekkiinsä usein vasta sitten, kun vastaan astelee joku, jonka varjopuolelta paljastuu täsmälleen samat, tutut ja turvalliset vaivat kuin kotioloissammekin.
Siinä piilee jälleen yksi mahdollisuus suureen rakkauteen ja suureen romahdukseen.
Mutta tällaisessa suhteessa on myös mahdollisuus parantaa lapsuuden kiintymyssuhteiden haavat, mikäli molemmat osapuolet pystyvät tiedostamaan asian, ovat halukkaita kommunikoimaan ja kasvamaan yhdessä hankalienkin hetkien lävitse. Haasteena toki on, että kun lapsuudenaikaisesta rakkauskuvasta poistetaan ne sopivat säröt, voi olla että toinen paljastuu muilta osin epäsopivaksi kumppaniksi.
Älä kokeile tätä yksin kotona
Jos olet saanut itsesi kiinni toistuvasti kohtuuttoman hankalista suhteista, kannattaa harkita terapeutin tai vaikkapa tunne-elämään ja parisuhteisiin perehtyneen valmentajan tapaamista. Kokemukseni syvällä rintaäänellä voin todeta, että ulkopuolinen apu ja asiantuntevat menetelmät (kuten vaikkapa nopeasti ongelmakohdat avaava sosiaalipanoraama) ovat aivan korvaamaton apu matkalla kohti eheämpiä ihmissuhteita.
Sellaisia suhteita, joissa ei tarvitse pelätä toisen ailahtelevuutta. Sellaisia suhteita, joissa ei tarvitse pienentää itseään. Sellaisia suhteita, joissa toinen ottaa tarpeesi huomioon. Sellaisia suhteita, joissa voi kokea olevansa ihan aidosti turvassa ja tasa-arvoinen toisen osapuolen kanssa.
Sellaisia on olemassa.
Sellaisille toimiville suhteille luodaan vankka pohja JuuriYhteys-retriitillä. Lue retriitistä lisää ja ilmoittaudu mukaan, jos haluat sanoa lopulliset hyvästit liian vaikeille parisuhteille.